lauantai 2. huhtikuuta 2016

Tahtoisin, tahtoisin...

Nyt mä tajusin. Yritän kehittää itseäni ihan väärin!! Aina tahtoisin olla jotain muuta kuin olen. Tahdoisin olla enemmän tai vähemmän jotain. Tai sitten tahtoisin olla jotain sellaista mitä en ole ollenkaan.



Tahtoisin olla vähän sosiaalisempi.
Tahtoisin olla rennompi.
Tahtoisin olla heittäytyväisempi.
Tahtoisin olla vähemmän tunteellinen.
Tahtoisin olla vähemmän dramaattinen.
Tahtoisin olla iloisempi.
Tahtoisin olla tuotteliaampi.

Joissakin näistä asioista itseään voi kyllä kehittää ja kouluttaa mutta osa on sisään rakennettuja. Miten voin oppia olemaan sinut sen kanssa mitä olen. Että näin on hyvä.  Minun ei tarvitse olla yhtään enempää tai vähempää minkäänlainen. Kaikkien ei kuulu olla samanlaisia ja on ihan okei olla sellainen kun on. 
Pitää opetella olemaan minä. Onnellinen olemalla minä vain.

(kuvituksena toimii mun tämän aamuinen aamupala-hetki, joka ei liity mihinkään millä tavalla. Mutta se näytti tosi kivalta ja päätin leikkiä kameralla vähän.)


torstai 24. maaliskuuta 2016

Ahdistaaaaaa

Olen helposti ahdistuva ihminen. Tiistaina meinasin kirjoittaa twitteriin ahdistuksesta kaksikin kertaa.  Uudet tilanteet ahdistaa, suoritukset ahdistaa, suuret päätökset ahdistaa. En tiedä onko noi niinkään ahdistuksia vai onko ne jännitystä vain, mutta mä kutsun sitä ahdistukseksi. Ne on ihan hyviä ahdistuksia joista pääsee yli ja tavallaan olis varmaan aika tylsää jos mikään ei tuntuis missään. 
Tiistaina ahdisti myös maailma, miksi on niin paljon vihaa ja kamaluutta tässä maailmassa? Miksi ihmiset on pahoja? Se on paha jos ahdistukselle antaa vallan, jos vaikka sen vuoksi jättää menemättä tai tekemättä jotain.
 Mua ahdistaa myös paljon säätäminen, jos vaikka aikataulujen kanssa pitää säätää. Päällekkäisyydet. Kevät on tällasten ahdistusten aikaa. Varsinkin toukokuu. En tiedä mitä mulla millonkin on ja se ahdistaa, tarvisin selkeät ja tietyt päivämäärät. Saanko tehtyä kaiken, pääsenkö kaikkialle minne mun pitää mennä. 
Ahdistus helpottaa ainakin vähän, kun sitä saa purettua. Uusien asioiden ja niiden ahdistuksen kohteiden kohtaaminen myös helpottaa ahdistusta. Ehkä tää tästä helpottaa - ehkä ei, mutta mä olen tottunut tähän. Jännitys ja ahdistus on mun tapa käsitellä asioita.


perjantai 18. maaliskuuta 2016

Unelmointia

Aloittaminen ja valmiiksi saaminen on vaikeaa. Yritän tavoitella unelmiani, mutta aloittaminen on vaikeaa. Teen töitä mielelläni tulevaisuuden ja unelmieni eteen, miksi aloittaminen on niin hankalaa? Ehkä pelkään epäonnistumista ja pelkään etten saa mitään hyvää aikaiseksi. Epäonnistumisessa ei haittaa ja siitä voi olla jopa hyötyä ja lähen aina saan jotain aikaiseksi. Turhia pelkoja.
Pitäisi oppia uskaltamaan, pitäisi vaan mennä ja tehdä. Tavallaan osaan olla ajattelematta muita mutta jollain tasolla en kuitenkaan. Rajoitan itse itseäni, miten saan rikottua omat rajani? Haluan päästää itseni vapaaksi ja heittäytyä täysillä elämään. Miten miten miten? Auttakaa. Tahdon revitellä, huutaa, juosta, luoda, antaa kaikkeni, tulla esiin rohkeasti, näyttää kaiken, tehdä kaikkea! Unelmia on. Niin paljon ja isoja ettei niitä uskalla edes sanoa ääneen. 
Yritystä on mutta valmista ei vielä. Nyt takaisin tekemään töitä ;)


torstai 3. maaliskuuta 2016

niistä linja-autoista ja rakkaudesta

Oon varmaan tosi yksinkertanen ku mun mielestä Pariisin Kevään Pikku Huopalahden kertsin alku on oikeesti niin totta:


Jotenkin aina päädyn juoksemaan bussien perässä, vaikka tiedän että kyllä sieltä se seuraavakin on tulossa. Välillä päätän, etten juokse bussipysäkille vaan odotan seuraavaa. Mutta yhtäkkiä jossain mielen häiriössä tajuan, että hei ehkä mä ehdinkin siihen bussiin, jos otan "pari" juoksuaskelta. Yleensä kyllä ehdinkin ja bussissa taas päätän kuoleman kielissä, etten enää koskaan aio juosta bussin perässä. Näin käy ihan liian usein.

Rakkausasioissa mä en ikinä ota rauhallisesti. Välillä lähden mukaan säätöön kevein mielin ja sydämin, ilman sen suurempia suunnitelmia ja huomaamattani yhtäkkiä olenkin ihan ihastuksen syövereissä syvällä. Päätän olla rakastumatta mutta lopulta itkenkin rakkauteni perään, ja päätän ettei enää ikinä uudelleen. Bussien perässä juostessa usein saan sen kiinni, mutta rakkausjutuissa kunto ei kestä ja epäonnistun. Harvemmin kuitenkaan jaksan odottaa seuraavaa. Olen niin malttamaton.




perjantai 26. helmikuuta 2016

välivuosi

Tyhjyyttä, vapaapäivät ei tunnu vapaapäiviltä, kun kunnollista arkea ei ole. Tekemättömyys tuntuu pahalta. Tulenko koskaan tekemään mitään. Haluan kunnollisen arjen ja kiireisen aikataulun. Tahdon liikaa tekemistä, nyt mulla on aivan liian vähän tekemistä.

Tuntuu, että olen ainoa, joka vain on kaikki päivät. Poistin puhelimesta kaikki pelit, etten tuhlaisi niihin aikaani. Yritän minimoida kaikkea kivaa koska tuntuu, että sitä on liikaa ja en saa sen takia mitään aikaiseksi. Saanko mitään aikaiseksi? Tuntuu että pysyn paikallani. En etene.

Liikaa aikaa ajatella, liikaa aikaa pyöritellä asioita mielessä. Mihin kaikki ihmiset on kadonneet? 
Toisinaan kyllä nautin välivuodesta.